Perintökalleuden kohtalo...

Minulla on jemmassa odottamassa aikoja parempia paloista virkattu parivuoteen peitto. Nyt kun tytär alkaa olla siinä iässä, että hänelle pitäisi hankkia "isojen tyttöjen" sänky, olen alkanut pohtia enemmän tuon perintökalun kohennusta ja käyttöönottoa.

 Ajatuksena olisi tehdä tästä vähän kärsineestä, sieltä täältä purkautuneesta, peitosta tytön yhden hengen sänkyyn sopiva peitto. Vielä villimpi ajatus on se, että myös värjäisin sen...! Nyt tullaankin sen moraalisen kysymyksen ääreen, että

VOIKO PARIVUOTEEN PEITTOA PURKAA JA TEHDÄ SIITÄ YHDEN HENGEN SÄNKYYN SOPIVAN S-E-K-Ä VÄRJÄTÄ SEN?

...Onhan se sentään tyttäreni isoisoisoäidin (isäni isänäidin) itse tekemä suuritöinen käsityö...

Toisaalta, jos en tee sille mitään, ei se tule enää ikinä käyttöön. Viimeksi muistan olleen sen käytössä, kun itse olin pieni, lähemmäs 30 vuotta sitten. Arvolleen kuuluvasti sen tietysti tulisi saada kasvojenkohotus ja päästä pimeästä vaatehuoneesta taas kaikkien nähtäväksi. Jos en värjäisi sitä ja muuttaisi sen kokoa, niin kai edes korjaisin? Olisi kyllä tosi kiva saada siitä omalle tyttärelle käyttötavara. Parivuoteen kokoisena peittona siitä ei ainakaan pariinkymmeneen vuoteen ole vielä käyttöä, joskus ehkä kylläkin. Pitäisikö se siis vain korjata ja jättää odottamaan, kunnes tytär on aikuinen? Toisaalta, eikö nykyään vanhoja pitsejä kovasti värjäillä, käytetä mitä moninaisimmin tavoin uudestaan ja hyödynnetä?

Onpa vaikeaa...